Talvi 2009–10 jää varmasti muistiin. Me kaikki lapsuuden menneiden talvien lumien perään haikailijat saimme lunta päin näköä ja kunnolla: Helsingissäkin pystyi kaupungissa hiihtämään. Meillä lapsi juuttui jaloistaan paksuun lumihankeen pää alaspäin ja hänen piti soittaa kännykällä apujoukkoja irrottamaan.
Lumivuorista ei tule loppua nyt enää keväälläkään ja näillä lumilla voidaan mennä kepeästi kesään asti. Kauhulla odotan millaiset [...]
Päivän suurista ja pienistä uutisista minuun vaikutti henkilökohtaisimmin tieto siitä, että Suomen suurin osuuskauppa, S-ryhmän HOK-Elanto on päättänyt poistaa Valion perusmaidot valikoimastaan. Hintakilpailussa Valion päihittänyt Arla Ingman on ruotsalais-tanskalaisessa omistuksessa ja tuo osan maidosta lahden takaa Ruotsista.
Myönnän itsekin ostaneeni vuoroin ruotsalaisia, vuoroin suomalaisia meijerituotteita, mutta kyllä minua silti on sykähdyttänyt maitotölkkien kotimaisuutta korostava kampanja. Sympatiani [...]
3D-tekniikan toinen tuleminen elokuvamaailmassa lienee onnistuneempi kuin aikaisempi kokeilu. Muistan 1980-luvulta keikkuvat pahvilasit ja tappajahain tekohampaat, jotka jäivät killumaan katsojan silmien eteen.
Pixarin uusi tietokoneanimaatio Up käyttää 3D-tekniikkaa miellyttävästi, vaikka kovin suurta lisä-elämystä sinänsä mukavaan elokuvaan se ei tarjonnut. Sen sijaan James Cameronin Avatar tempaa katsojan mukaan tarinaan, niinkin paljon, että ihmettelin mistä se oikein johtuu
Avatarin [...]
Kreikka on vakavissa talousvaikeuksissa. Se on jäänyt jälkeen muista EU-maista ja on nyt unionin riippakivi. Toivottavasti maa saa asiansa kuntoon, mutta en voi olla muistelematta opintomatkaa sinne yliopisto-opiskelijana 1990-luvun alkupuolella. Kokemuksiemme perusteella ryhmämme keksi uuden lisäyksen tunnettuun vitsiin millainen olisi yhdentyvä Eurooppa, jossa otetaan käyttöön jokaisen maan ”parhaat” puolet: englantilainen ruoka, saksalainen huumorintaju, italialainen organisaatio, [...]
Lue kaikki artikkelit