MMM-blogi

Mitä Missä Milloin

Artikkelit / huhtikuu 2010

Huh

29

Kreikan talouskriisi syvenee. Olenkin ihmetellyt, miten Kreikka on voinut sinnitellä EU:ssa näinkin kauan ilman suurempia ongelmia.  Se maa toimii niin eri tavalla kuin esimerkiksi Pohjoismaat. Ihmiset eivät luota valtioon, vaan pyrkivät hoitamaan asiansa itse, ja sen kansakunnan muistiin on jäänyt toisen maailmansodan melskeet aivan toisella tavalla kuin vaikkapa Suomessa.
Maa joutui useammankin armeijan miehittämäksi ja ihmisten [...]

Huh

19

Puolan presidentti vaimoineen laskettiin eilen hautaan. Tragedialla ei tunnu olevan rajoja. Ensin Puolan eliitti joukkosurmataan 1940 Katynissa ja 70 vuotta myöhemmin Puolan uudistunut eliitti saa surmansa lento-onnettomuudessa matkalla muistojuhlaan. Jos kyseessä olisi elokuva tai kirja, juoni ei tuntuisi uskottavalta.
Viikonloppuna mietin, miten oli mahdollista surmata Katynin metsässä 20 000 ihmistä, eikö se aiheuttanut logistisia ongelmia jopa [...]

Huh

16

Lasten kanssa asioita selvitellessä kuulee usein perustelun, että ”no kun muutkin, en mä ole ainut”. Se vielä jotenkin menettelee, mutta miksi aikuiset käyttävät myös samaa selitystä, koska totuus on kuitenkin se, että jos jotain kiellettyä, väärää tai epähienoa tekevät muutkin, ei sitä voi käyttää synninpäästönä.
Poliitikkojen pitäisi ainakin näyttää esimerkkiä eikä käyttää samaa kikkaa. Sekä Marja [...]

Huh

1

 Luin tänään harvinaisen iloisen uutisen ulkomailta: Intian hallitus aikoo taata kaikille lapsille perusopetuksen. Myönteinen uutinen sai myös miettimään, miten itsestään selvänä me täällä Suomessa pidämme monia yhteiskunnan tarjoamia palveluja. Vaikka kouluverkon karsimiset, suuret luokkakoot ja lasten levottomuuden lisääntyminen aiheuttavat ongelmia ja huolta, meillä sentään perusopetuksen saaminen on jokaisen tytön ja pojan oikeus.
 Sattumoisin juuri eilisiltana olin [...]